Monday, 29 October 2007

Syksy on saapunut

Syksy on tullut myos Englantiin. Viime viikon keskiviikkona, mennessamme mommy and me-vauvajoogaan, tuntui ilmassa ensimmaista kertaa syksyn tuoksua! Paiva oli kuulas ja raikas. Tosin seuraavana paivana ilma olikin jo muuttunut sateisen harmaaksi, kunnon englantilaiseksi saaksi. Hassua, sain siis tana vuonna kokea syksyn tulon kaksi kertaa. Ensin Suomessa syyskuussa ja nyt taalla. Tietenkin Suomessa on jo tata nykya kylma ja ennemminkin talvi, kuin syksy. Mina inhoan kylmaa, joten Lontoon lampimampi talvi sopii minulle hyvin. Ei tarvitse Sammyakaan pukea aina miljoonaan vaatekerrokseen, kun lahtee ulos. Tasta paasenkin toiseen aiheeseeni.

Syksyn myota ilmat luonnollisesti kylmenevat ja pitaa pukea enemman vaatetta paalle. Nain ainakin luulisi olevan, mutta... Taalla Englannissa ihmiset pukevat vauvoilleen ja lapsilleen yleisesti kovin vahan paalle. Tai silta se ainakin minusta tuntuu. Ei taalla nyt ihan kauhean kylma ole, mutta tuulee kuitenkin ja on vahintaankin koleaa. Ulkoilemaan mennessamme olen pukenut Sammylle pitkahihaisen bodyn, pitkat housut, sukat, villatakin tai fleecehaalarin, lapaset riippuen saasta ja laittanut pipon paahan. Rattaissa Sammy on makuupussin sisalla. Muilla vauvoilla ja lapsilla taalla olen harvoin nahnyt edes pipoja paassa, lapasista puhumattakaan! Toissa viikonloppuna nain yhden pikkuisen, jolla ei ollut edes sukkia jalassa! Varmaan pitavat minua ihan vauhkona, kun puen Sammyn kaikenmaailman villatamineisiin :D Mutta, eihan vauva saa kylmissaan olla!

Tassa kuva Sammyn "tamineista" Regent's Parkissa (sopo pipo, jota kaikki ovat kehuneet on Mamukin ostama):



Sammy ja daddy:



Regent's Park onkin tassa ihan lahella, kavelymatkan paassa (enpas tiennyt tuotakaan aiemmin). Yksi sunnuntai oltiin siella koko perhe ja aikaa vierahti ihan yhtakkia kolme tuntia! Kaytiin leikkikentallakin ja Sammy laski ensimmaista kertaa elamassaan liukumakea ja keinui (tosin aidin ja isin sylissa). Tassa muutama kuva puistosta:

Sammy ja isi:

Sammy ja aiti:


Liukumakea laskemassa:

Tasta se lahtee...


Wuhuu!!


Keinumassa, isin kanssa:


Keinumassa, aidin kanssa:


Walesissakin ollaan ehditty kaymaan, Sammyn grandadin luona. Poika tykkasi selvasti olla luonnossa. Ajeltiin autolla hiukan pidemmallekin eraana paivana ja kavimme hienolla vesiputoukselle ja eraassa rannikkokaupungissa, missa grandad on ollut toissa nuorena miehena.

(Tahan tulee lisaa kuvia, kun saan tan blogin kuvanlataushomman taas toimimaan)

No comments: